Orpon hallitus muuttaa työelämää-live keskustelut
Aika: 11.10.2023 klo 14:00
Paikka: webinaari
Insinööriliitto haluaa kertoa niistä keskeisistä työlainsäädäntöä ja sosiaaliturvaa koskevista muutoksista, joita Orpon hallitus valmistelee. Järjestämme teemasta myös kolme samansisältöistä live-lähetystä. Monet edellä mainituista asioista voivat tuntua kaukaisilta. Niin ne ovatkin niin kauan kuin omassa työelämässä ei ole ongelmia. Jos työ- tai virkasuhde jatkuu ilman muutosneuvotteluja tai niiden pelkoa, suurin osa muutoksista eivät näy ihmisen arjessa lainkaan. Joukossa on myös lakimuutoksia, jotka muuttavat suomalaista työelämää pysyvästi johtuen siitä, että tällaisia järjestelmätason muutoksia on seuraavien hallitusten vaikea muuttaa. Insinööriliitto ei pidä järkevänä työlainsäädännön jatkuvaa muuttamista. Sitä on tehtävä maltilla ja harkiten, minkä vuoksi toivommekin Orpon hallitukselta asioiden kunnollista käsittelyä ennen lakimuutosten tekemistä. Emme usko, että kaikki kansanedustajat – saati sitten kansalaiset – täysin ymmärtävät, mitä kaikkea valmistellut muutokset työelämälle ja ihmisille tarkoittavat. Kun päätöksentekijöiden tietoisuus on varmistunut ja jos he edelleen ovat muutosten takana, Insinööriliitto sen kyllä hyväksyy: Orpon hallitus on laillisesti valittu maan hallitus, joka nauttii vaaleilla valitun eduskunnan enemmistön luottamusta. Insinööriliitto yrittää eri keinoin vaikuttaa siihen, että lakimuutosten vaikutukset selvitetään kunnolla ennen lopullisia päätöksiä. Olemme valmiita myös painostustoimiin, mikäli sellaisille on tarvetta. Insinööriliitolla on myös omia, vaihtoehtoisia ehdotuksia, joilla voidaan korvata ainakin osa Orpon hallituksen esittämistä muutoksista niin, että samat vaikutukset talouteen ja työllisyyteen saavutetaan. Samu Salo Insinööriliitto järjestää aiheesta 3 live-keskusteluaInsinööriliitto järjestää kolme live-lähetystä, joissa käsitellään Orpon hallituksen työlainsäädännön ja sosiaaliturvan muuttamista. Kaikki lähetykset ovat samansisältöisiä. Puheenjohtaja Samu Salo kertoo lähetyksessä liiton kantoja ja vastaa tilaisuudessa esitettyihin kysymyksiin. |